perjantai 19. elokuuta 2016

Meidän eteinen ja DIY vanerikaappi

Eteisemme oli kaivannut lisää säilytystilaa jo pidemmän aikaa. Liukuovien taakse kätkeytyvät takit ja siivouskomero tarvikkeineen, mutta pienemmille tarvikkeille, kuten kengille, hatuille ja hanskoille tarvittiin lisää tilaa. Myös Pojun myötä tulleet vauvan vaatteet ja tarvikkeet tarvitsivat kunnollista tilaa. Tässä taloudessa varsinkin kenkien säilytys on aina ollut pienoinen probleema. Kuinka se onkin niin, että juuri niitä naisten kenkiä on meillä aivan älyttömästi? On sandaalia, nilkkuria, lenkkaria ja saapasta... Rouvalla taitaa olla pienoinen kenkämania :)

moderni eteinen
Eteiskalusteelle oman haasteensa tuo tilan kapeus. Tämän takia useimmat himoamani kalusteet on voinut karsia suoraan hankintalistalta pois. Kun sopivaa kalustetta ei siis alkanut kohtuuhintaan löytyä, niin ylipuhuin mieheni nikkarointihommiin. Työpiirustukset päätyivät luonnoslehtiön sivuille ja vanerista kaappia alettiin toteuttamaan. Olen aina pitänyt vanerista ja haaveilinkin asuntoomme alunperin vaneriseinästä. Koska seinää ei kuitenkaan silloin toteutettu, on vaneri jäänyt mieleni perukoille kaihertamaan ja se päätyikin ilokseni kalusteen materiaaliksi.

Lastenvaunujen tultua talouteen olen todella alkanut arvostamaan tilavaa eteistä. Mikäli siis olet suunnittelemassa omaa kotia, niin panosta eteiseen. Tarpeeksi valoisa ja avara sisääntulo myös luo ensimmäisen mielikuvan koko asunnosta. Eteisessä on myös erittäin tärkeää olla jokin taso, johon avaimet ja rahapussit voi kädestään laskea. Meillä ei aiemmin ollut kunnollista tasoa eteisessä ja tavarat kulkeutuivat keittiön saarekkeelle asti. Kaapista tehtiin myös tarkoituksella sen verran korkea, että kävelemään oppiva lapsi ei yllä kaapin päälle tavaroita rohmuamaan. Onpahan taloudessa saarekkeen lisäksi toinenkin paikka, johon tahmanäpit eivät yllä.

diy kaappi


marimekko

Kaappi kätkee sisäänsä hyllyjä, jotka on mitoitettu kenkiä ja säilytyskoreja varten. Hyvä vinkki onkin ostaa sisuskorit jo kalusteen suunnitteluvaiheessa. Tällöin kalusteen jokaisen sentin saa hyötykäyttöön. Myös kengät on tärkeää mitata: minkä pituinen on pohja ja kuinka paljon korkeutta hyllyillä pitää olla. Vanerikaapissa onkin hyllyt mitoitettu niin, että alimmalle hyllylle mahtuvat saappaat ja sen yläpuolelle nilkkurit ja matalammat kengät. Kahdella ylimmällä hyllyllä majailevat säilytyskorit.

Uuden DIY projektin lisäksi tuli myös esiteltyä meidän eteinen. Mitäs tykkäät?

1 kommentti:

  1. Hieno! Vaneri tuo kyllä kivasti vähän särmää ja hyvin näyttää sopivan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...