keskiviikko 24. elokuuta 2016

Samettinen savulohikeitto

Vietimme maanantaina treffi-iltaa. Kuten treffien luonteeseen kuuluu, niin ohjelmaan kuului hyvää ruokaa ja viiniä. Teemaksi valikoitui tällä kertaa ravut ja pidimmekin siis pienimuotoiset rapujuhlat maanantain kunniaksi. Koska rapujen suhteen olemme melko noviiseja ajattelin, että alkuruuaksi tulisi olla jotain hieman täyttävämpää. Jääkaapissa ollut kylmäsavulohi toimikin tällä kertaa inspiraation lähteenä ja melkoisen maistuva soppa siitä syntyikin.



Samettinen savulohikeitto:
(alkuruokana 4:lle, pääruokana kahdelle)

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
5 dl kalalientä
reilu loraus valkoviiniä
3 keskikokoista perunaa
100 g kylmäsavulohta
2-3cm siivu Koskenlaskija sulatejuustoa
1 dl kuohukermaa
valkopippuria
loraus sitruunan mehua 

Koristeluun: ruohosipulia ja lohta

Pilko sipulit ja kuullota niitä miedolla lämmöllä kattilassa, kunnes ovat kauttaaltaan läpikuultavia. Lisää loraus valkoviiniä ja anna kiehahtaa hieman kokoon. Lisää kalaliemi ja pilkotut, kuoritut perunat. Anna keiton kiehua, kunnes perunat ovat lähes kypsät. 

Lisää joukkoon lohi sekä koskenlaskija. Anna kiehua hiljalleen, jotta perunat kypsyvät loppuun ja Koskenlaskija sulaa joukkoon.

Soseuta keitto blenderissä (mikäli blenderisi kannu kestää kuumia nesteitä!) tai sauvasekoittimella. Tarkoitus on tehdä keitosta samettisen sileää, joten anna keiton soseutua kunnolla. Mikäli epäilet, että mukaan jäi vielä hippuja niin voit siivilöidä keiton vielä siivilän läpi takaisin kattilaan.

(Keiton voi valmistaa tähän asti jo ennakkoon. Mikäli siis tiedossa on illalliskemut, niin keitto voi hyvin odottaa jääkaapissa ja viimeistelet sen, kunhan vieraat ovat saapuneet.)

Lisää keiton joukkoon kerma, valkopippuria sekä loraus sitruunan mehua. Kuumenna kiehuvaksi ja maista. Koristele keitto ruohosipulisilpulla ja lohisilpulla.

Keiton voi tehdä myös lämminsavulohesta, jolloin savun aromi jää miedommaksi. Mikäli teet keiton käsittelemättömästä raa'asta lohesta, niin lisää keittoon tarvittaessa suolaa.

Keiton lisukkeeksi sopii herkullinen leipä. Meillä tarjoiltiin Mustan lampaan mallasleipää, jota ostin viikonlopun markkinoilta. 


Päätin syksyn tullen alkaa panostamaan keittoruokiin. Voisinkin siis aloittaa täällä blogin puolella Soppapäivän ja julkaista aina keskiviikkoisin erilaisia keittoreseptejä. Miltä kuulostaisi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...